keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kipeyttä

Täällä sitä ollaan kotona oltu vuoteen omana. Flunssanhan se puski joulun jälkeen juuri viimeiseksi vapaapäiväksi eli maanantaiksi!  Olo on ollut kamala, varsinkin maanantaina kun särki päätä ja alaselkää(alaselkääni särkee aina kun olen kuumeessa) ja oli kuumetta.. HIR-VE-ÄÄ! Öisin on ollut vaikeaa kun tämä raskaus vähän rajoittaa esim. ei voi käyttää nenäsuihkeita. Ja kun olen tottunut aina käyttämään niitä helpotukseksi, on sitäkin hankalampaa. Viime yönä tuo ukkokin kuorsasi niin että meinasin heittää sen sohvalle nukkumaan. Meikäläinen kun kiihtyy nollasta sataan sekunnissa nykyään! ;)

Tänään kävin nt-ultraan liittyvässä sikiöseulonta verikokeessa. Ja samalla reissulla kävin apteekissa. Olin soittanut etukäteen yliopistonapteekin puhelinpalveluun ja kysynyt mitä nenäsuihketta voisi raskauden aikana käyttää, että saisi edes yöllä nukuttua. He katsoivat teratologisesta tietopalvelusta tms. jossa jotain tutkimuksia oli tehty, ja totesivat että säilöntäaineeton ja mentholiton Otrivin kävisi. Sitä voisi laittaa esim. vain yöksi, eli ei koko päiväiseen käyttöön! Nainen sanoi että käyttöohjeessa kyllä silti sanotaan ettei voi käyttää raskausaikana, mutta siitä ei kai sitten pitäisi välittää!? Vähän kyllä itseä epäilyttää nyt laittaa sitä kun siitä ei ole olemassa kun ristiriitaisia tietoja. Olen kuitenkin netistä koittanut etsiä ja aika monet niitä on käyttäneet silti! Eihän sitä tietysti voida millään testata kun raskaana olevia ei voi käyttää koekaniineina, eli siksi kai siitä ei tietoakaan ole. Ajattelin kuitenkin illalla laittaa ainakin toiseen sieraimeen yksi suihkaus, jotta saisi unta. Suun kautta hengittäminen käy kurkun päälle, jotenkin kuivuu koko kurkku!

Huomenna palaan takaisin töihin. Pelottaa että kuinka jaksaa, vaikka normaalisti jaksaisi, niin entä nyt kun on raskaanakin?? En ole vielä vaan halunnut töissä tästä kertoa, eli katsotaan miten huominen sujuu. Voinhan hakea lisää saikkua jos en pysty olemaan sielä!

Kertoilkaa muut oletteko käyttäneet nenäsumutteita raskausaikana?

Tänk juu!

perjantai 17. joulukuuta 2010

Rv 8+3

Hei kanssamatkaajat! ;)
Nyt alkoi viikonlopun mittainen vapaa! Ihanaa kun saa huomenna nukkua taas! :) Olen unen suurkuluttaja ja vähän jännittää kun vauva tulee, että miten sitä jaksaakaan sitten valvoa ja valvoa.. EI vais, ohan meidän lapsi sitten niin kiltti että sehän nukkuukin yöt läpeensä jo aika pienestä! ;)

Lisäsin blogiini, etappijutun sivupalkkiini. Aika hauskasti se että kun tuossa on se laskettuaika sama minkä neuvola antoi ja sitten myös ultrauksen päivä sattui juuri samalle päivälle! Tuo on siis Vau.fi raskauslaskurin antama tulos ilman muokkailua!
                                   kuva

Viime viikonloppuna vietimme pikkujoulua ystäviemme luona. He tyrkkäsivät käteen terästettyä glögiä, jota nyt siis en voinut juoda.. Jouduimme paljastamaan heille miksi.. Olin ostanut vielä alkoholittoman valkoviinin itselleni, ja jos kukaan ei sitä katsoisi lähempää/ maistaisi, ei olisi voinut erottaa sitä alkoholittomaksi. Ei ilmeisesti myöskään ALKO:n myyjä, nimittäin minulta kysyttiin paperit! :D:D:D
Meinasin revetä nauramaan, mutta en halunnut nolata vanhempaa mieshenkilöä ja taisi olla niin että hän tajusi asian itsekin, koska mieheni sanoi että hänen ilmeensä oli yhtäkkiä muuttunut vähän huvittuneeksi.. Josko myyjä sittenkin tajusi! ;D

Viikonlopun suunnitelma on siis joulushoppailut ja joulusiivoaminen kotona. Vaikkei me täällä joulua vietetäkkään!

Oireosio: Minusta on outoa, että nyt on alkanut tuntua siltä etten pysty syömään juuri mitään ruokia ilman ällötystä. Paitsi salaatteja ja muita kevyempiä. Kaikki ruoat mistä ennenkin olen tykännyt, tuntuvan jotenkin liian raskailta. Hedelmät maistuvat oikein hyvin! Tänään töissä alkoi huimaamaan ja se tuntui pelottavalta. En päässyt pakenemaan kun pomoni selitti juuri jotain juttua minulle... Huh!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Neuvolassa käyty

Kaikki tuntuu jotenkin todellisemmalta kun on käynyt neuvolassa! Sieltä sai paljon tietoa ja kaikkia esitteitä yms. Neuvolan täti oli tosi mukava ja hänelle oli luontevaa jutella myös tuntemuksistaan ja peloista.

Olemme alkaneet kutsua pikkuista masuasukkia pipanaksi! :) <3 Mietimme myös, että kertoisimme jouluna raskaudesta perhepiirissä, vaikka ultrassa ei ollakaan käyty. Sen verran luottavaisin mielin olen alkanut suhtautua raskauteeni! Neuvolan täti kun rauhoitteli että on erittäin harvinaisia nuo tuulimunat ja muut. Ja että tosi monet pelkää vaikkei mitään syytä pelkoon ole. Muutenkin vaikka odottaisi ultran jälkeiseen aikaan, eihän keskenmenot ole mahdottomia silloinkaan. Nyt jos mitään vauvaa ei ole, ehkä sen voi vielä perhepiirissä helposti kertoa, kunhan koko suku ei tiedä ja työpaikat yms. Toisaalta suhtaudun tähän optimistisen pessimistisesti, eli yritän vähän ajatella että: "jos vauvaa ei olekaan, en luovu toivosta vaan yritys jatkuu ja elämä jatkuu!"

Laskettu aikani on neuvolan mukaan 26.7.2011. Nt-ultrassa vielä varmistunee...
Nt-ultra minulle varattiin hienolle päivämäärälle: 11.1.11. Jännittää vähän kun ultran jälkeen minulla pitäisi olla kampaaja-aika ja jos kaikki menee  hyvin menen sinne riemuissani, mutta jos ei mene hyvin niin en tiedä pystynkö menemään sinne ollenkaan!!

Kävin eilen katsomassa serkkuni pikkuista, noin kuukauden ikäistä vauvaa. Hän oli vieläkin niin pieni!!!! Ja voi miten kaihoisa kaipuu tuli, että saisi omansakin jo syliin. Tässä asiassa ei tosin muuta voi kuin odottaa ja toivoa että kaikki sujuu!

Eilen oli taas huonovointisuutta päiväsaikaan.. Se oli melkoisen inhottavaa olla kaupassa.. Huonovointisuus tulee aaltomaisesti, hetken päästä se voi olla poissa ja sitten alkaa taas.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Vajaa viikko neuvolaan

Ensi maanantaina menen ekaan neuvolaan.. Paperit on vielä täyttämättä! JOs sitä vaikka viikonloppuna täyttelis!

Tänään oli aamusta asti huonoa oloa joka kesti koko työpäivän enemmän tai vähemmän. Sitten kun yritin syödä lounaaksi kanaa ja riisiä, se ällötti joten jouduin vielä lähtemään hakemaan salaatin jonka sentään sain syötyä! :)

Töissä ei millään jaksaisi olla, koko ajan ajatus harhailee ja ei jaksaisi tehdä mitään!

Tälläista oloa täällä! :)

perjantai 3. joulukuuta 2010

Rv 6+3 vai mikä???

Omien laskutaitojen mukaan pitäisi olla rv 6+3.. Kyllä siellä varmaan pieni sydän sykkii jo! :) (tuon tickerin mukaan on 6+4, jonkun laskurin mukaan nyt olis  7+3, jonkun 6+1, miks nää heittelee näin paljon??) Ja nyt kun taas uudestaan lasken niin saattaa olla että se olisikin nyt menossa 7+3. Laskekaa nyt joku viisaampi. 19.10 alkoi ed. menkat... Oon surkee matikassa!!!
  • Raskausviikko 1
    Raskausviikko päättyy 26.10.2010
  • Raskausviikko 2
    Raskausviikko päättyy 2.11.2010
  • Raskausviikko 3
    Raskausviikko päättyy 9.11.2010
  • Raskausviikko 4
    Raskausviikko päättyy 16.11.2010
  • Raskausviikko 5
    Raskausviikko päättyy 23.11.2010
  • Raskausviikko 6
    Raskausviikko päättyy 30.11.2010
  • Raskausviikko 7
    Raskausviikko päättyy 7.12.2010
Tuo oli katkelma nettilaskurista jonka takia ajattelin että olisi rv 7+3


Vähän vieläkin arveluttaa tuo että onko siellä ketään, mutta parhaani mukaan yritän uskoa. Tätähän ei mitenkään edesauta se kun lueskelen jotain keskenmenotarinoita ja muita..
Löysin netistä taulukon jossa on arvioitu keskenmenon riskiä. 6-9 raskausviikoilla mahdollisuus selvitä loppuun asti on 96% Aika todennäköistähän on kuulua mieluummin tuohon 96% kuin  siihen 4%. taulukko niille ketkä on kiinnostuneita

tällä hetkellä olevat oireet:
- kylmä
-näläntunne
- lämmöt ylhäällä 0,2astetta.
- Arat ja turvonneet rinnat
- väsymys
- turvonnut vatsa

Mitä minulta puuttuu:
- pahoinvointi! vaikka välillä iltaisin on hiukan ollut, en voi olla varma johtuuko raskaudesta.Tiedän ettei siitä todennäköisesti pitäisi olla huolissaan, vaan onnellinen.. Mutta ihmismieleni on tällainen!

Tänään mielenhäiriöissäni en voinut kaupassa käydessäni olla menemättä viereiseen apteekkiin. Ostin uuden digitestin, jolla halusin varmistaa vastaako viikot sitä mitä itse ajattelin. Tulos oli "raskaana 3+" niinkuin sen pitäisikin suunnilleen olla. Itse nyt ehkä vähän huojennuin siitä, koska luulisin että hgc ei kohoa huippuunsa jos sielä ei olekaan ketään. Tai mistä sitä tietää taas sitäkään. Ei ainakaan ystävämme google sitä ole osannut kertoa.

Toivottavasti sillä ensimmäisellä terkkakäynnilläni voidaan kuitenkin jotenkin tutkia esim. hgc:n määrää ja siitä arvioida onko siellä joku. Tai koittamalla jos sydänääniä löytyis! Vaikka ei välttämättä kuulu vielä.

Ärsyttää tää epätietosuus mutta mieskin oli sitä mieltä ettei siihen ar-ultraan kannata mennä... Ja kuitenkin hyvin todennäköisesti ei ole mitään syytä huoleen.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Ar-ultraan vai ei?

Olen nyt viime päivinä pohtinut, että mennäkkö alkuraskauden omakustanteiseen ultraan yksityiselle vai ei? Tiedän että se on melko kallista, mutta haluaisin tietää että onko sielä sykettä.. Siksi, että jos odotan ensimmäiseen maksuttomaan ultraan, ja siellä onkin vaan tyhjä pussi, pettymys tulisi olemaan suurempi, kun olisi kauemmin ehtinyt haaveilla. Eihän sitä toista ultraa joudu oikeasti odottamaan kun joku 6 viikkoa, mutta se on aika kauan... Olen lueskellut aika paljon netissä kaikenlaista ja kuullut että vielä siinä vaiheessa kun menee siihen viikon 11 ultraan, saattaa vasta siinä vaiheessa ilmetä että onkin tuulimuna ja se ei ole itsestään keskeytynyt.. Tuntuu että se on todella yleistä käydä siinä ultrassa!

Hinnoista en nyt yhtään ole varma mutta luulisin että siitä joutuu ainakin satasen pulittaan helposti jos menee sellaiseen...

Oletko itse käynyt alku- ultrassa yksityisellä?