maanantai 27. kesäkuuta 2011

Pallomahoja ja ompelemuksia

Meidän juhannus sujui aikas rauhallisesti ihan omassa kodissa grillaillessa ja saunoessa.. Meillä oli kylässä yksi mun kaveri, jonka laskettu aika on 6 viikkoa meidän jälkeen! Hänellä kyllä maha näyttää jo melkolailla samankokoiselle, mutta meneekin yli käyrien jo nyt..


Meidän pipskusta on kuitenkin veikattu aikas pientä ja viime ultrassakin meille sanottiin että hän on varsin siro! :) En muuten tainnutkaan kertoa aikaisemmin muuta kuin että olimme menossa ultraan, mutta sen jälkeen unohdin kertoa ultrauutiset: Elikäs siis istukka on siirtynyt odotetusti ylöspäin joten se ei haittaa normaalia synnytystä! Ja sitten toinen asia; kysyttiin sukupuolta... Tämä ultrannut lääkäri sanoi että tytöltä se näyttää!!! Nyt olen sitten uskaltautunut ostamaan jo tyttömäisiä vaatteita ja muitakin juttuja! :) Kaippa siihen ultratulokseen uskaltaa luottaa!?

Innostuin kaivamaan myös ompelukoneen esille ja tein pari juttua vauvalle.

Tällaisen peiton ja litteän tyynyn.

Tein nämä siksi, kun yhtäkkiä tajusin että olin ostellut muutamia erilaisia vauvan pussilakanasettejä eivätkä ne olekaan mitään standardikokoa niinkuin luulin. Sitten sain äitiyspakkauksen jonka peitto oli aivan liian suuri erääseen tosi suloiseen pussilakanasettiin. Jotenka marssin kangaskauppaan ja ostin tikkikankasta. Piti tehdä vaan peitto mutta kankaasta jäi sopiva pätkä josta sain tehtyä litteän tyynynkin! Tein peiton ihan tavallisesta kankaasta, koska kuviolliset saattaisi paistaa läpi pussilakanasta ikävästi! Innostuimpa sitten samaan syssyyn ostamaan vähän muutakin kangasta. Tässä toinen aikaansaannokseni.. :D


Haalari on velouria, mutta sisällä puuvillaista tassunkuva-kangasta.. Edessä näkyvän läpän alla nepparikiinnitys. En ole tehnyt tätä millään kaavoilla, joten eihän se nyt täydellinen ole, mutta ihan hauska kuitenkin! Saa nähdä sopiiko tämä oikeasti vauvalle! :D

Ostin myös perhos- kuviollista trikookangasta, mutta en ole ehtinyt siitä vielä tekemään mitään. Lisäksi ostin pimennysverhokangasta, josta teen pimentävät verhot makuuhuoneeseen (jossa ennestäänkin on tumman ruskeat pimennysverhot, niitä ilman en pystyisi enää nukkumaan!) Vauvan huoneeseen ajattelin tehdä sellaiset myös, ehkä hänkin saa sitten makoisampia unia.. ;) Kangas on valkoista ja ajatuksena on laittaa siihen päälle jotkut värikkäämmät. Tässä yhdet jotka lähti juuri tilaukseen lauantaina...

Jotex.fi

Tää äippä se itse tykkää noista perhosista ja nuo oli niin tyttömäiset ja raikkaat joten tilasin ne tulevalle tyttärelleni :)

Olisin tykännyt myös näistä laskosverhoista,

mutta niille ei nyt ollut tilaa majatalossa.. :D

Huomenna alkaa RV 36, enää viikko täysiaikaisuuteen! Todella huisia!!!!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Matkarattaiden hankinta

Kävi sitten niin että päädyttiin ostamaan toiset vaunut/rattaat. Nämä ovat mallia "matka" :D Aloin miettimään meidän Hartaneiden suuruutta ja kokoontaittamisen hankaluutta. Halusin rattaat jotka menee lisäksi meidän tämänhetkiseen pieneen autoonkin, joka on tarkoitus vaihtaa isompaan vasta syksymmällä rahatilanteen salliessa, eli joitakin reissuja joudutaan tuolla pienellä autollakin vielä tekemään vauvankin kanssa. Ajattelin että lisäksi noita pieniä matkarattaita voisi käyttää ihan kauppareissullakin. Ajatus lähti siitä että halusin meidän Brion Primo kaukaloon suoraan sopivat matkikset. Siihen löytyy kaksi sopivaa:
http://verkkokauppa.babystyle.fi/
 - Brio Sing- yhdistelmävaunut, joissa on travelsystem. Vanhempiin singeihin tuota kaukaloa EI saa adaptoitua! Eli se hankaloitti käytettynä ostoa. (Uutena noin 450,-)

http://www.vauvapiste.fi/
 - Mia moda Libero matkarattaat (Uutena noin 245,-)

Mia modaa ei päästy edes testaamaan, koska niitä ei myydä täällä meillä päin, mutta Brion singejä käytiin katsomassa livenä. Ja onneksi käytiin! Päädyttiin kyllä aika äkkiä siihen että olivat jotenkin suuret. Takarenkaiden väli oli aika suuri, joten tuntui mohlolta. Tämä vaihtoehto tyrmättiin siis aikalailla heti.

Myyjä ehdotti meille ihan kotimaisia edullisempia Ora jovi Io- rattaita. Sanoi että jotkut ovat näihin brion kaukalonkin laittaneet, ja siinä sitä kokeiltiinkin, oli suhteellisen tukevasti siinä, kantokahva käännettynä alas ja rattaiden turvakaari pitelee sitä paikoillaan . (Ei ole siis adaptoimis mahdollisutta, mutta silti tuntui ihan tukevalta)
Beigen värisenä me nämä siis ostettiin vaikka harmaatakin olisi löytynyt. Eipä tuo harmaus kaukalosta silloin niin erotu kun vauva siinä makaa, joten valittiin tuo muuten enemmän miellyttävä beige.
Kuomutkin voi laittaa kiinni vastakkain jolloin vauvalla on rauhaisampaa rattaissa! 


Lisäksi rattaissa saa selkänojan makaavaankin asentoon, joten siihen voi laittaa myös vauvan kantokassissa. Tämä oli yksi kriteereistäni matkiksia ostettaessa. Käytiin hakemassa kotoa Hartaneiden oma pehmeä kantokassi ja se meni aika kivasti rattaisiin. Ihan hiukan tuli yli jalkatuesta, mutta sen sai rattaiden valjailla kiinni pohjaan sivuilla olevista lenksuista, joten ei pystyisi millään tippumaan kyydistä!
Kuvatessa en jaksanut irrottaa turvakaarta, vaikka sen helposi irroittaakin ja kantokoppaa istuu silloin paremmin siihen.


Myös Carenan edullisia easy-rattaita kokeiltiin vaihtoehtona, mutta Orat olivat jotenkin paremmin kääntyilevät ja tukevamman oloiset kuin Carenat. Hinnassakaan ei ollut paljoa eroa. EI haluttu kuitenkaan kovin kalliitakaan rattaita ostaa tuollaista satunnaisempaa käyttöä varten. Huonoina puolina näissä rattaissa näkisin nyt ennen käyttökokemusta sen, että tavarakoriin on lähes mahdoton laittaa mitään silloin jos selkänoja on kaadettuna.

Nämä voisivat mennä käytössä sittenkin jos meille tulee jossain vaiheessa toinenkin pikkuinen, niin on rattaat sitten isommalle olemassa myös.
Tähän mennessä vaunuhankitoihimme on mennyt noin 340,-. Joka ei vielä ole järin paljoa, siihen nähden mitä monet pistävät vaunuihin ja rattaisiin rahaa menemään. Käytännössähän se toki vasta selviää, onko vaunuvalintamme mennyt nappiin. Näin aloittelijana on vaikea arvioida kaikkea..

ONKO TEILLE HANKITTU MATKARATTAITA ERIKSEEN TAI SAAKO VAUNUIHINNE KIINNI KAUKALON?

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Babyshowerit!!!

Helteistä päivää!!

Viime viikon lauantaina odottelin ystävääni kylään, hänen piti tulla meille vasta klo 19 aikaan. Lähdin pahaa aavistamattomana mieheni kanssa ruokakauppaan citymarkettiin jossa riittää paljon katseltavaa. Ihmetytti suuresti kun mieheni antoi minun hipelöidä kaikkea eikä alkanut hoputtaa ja valittaa niinkuin yleensä..En silti vielä hoksannut minkään olevan pielessä! :D Vasta palattuamme kotiovelle, tajusin jotain olevan tekeillä sillä mieheni soitti meidän ovikelloa!!! Olin ihan ihmeissäni ja sanoin että "mitä sä nyt teet, anna ne avaimet tänne!" :D  Sitten avaamaan tuli mieheni ystävä ja nurkan takaa pomppasi kaksi parasta ystävääni, jotka olivat järkänneet koko homman! Olin häkeltynyt ja ihmeissäni, vaikka kaverit sanoivat että en näyttänyt lainkaan yllättyneeltä, mutta se saattoi johtua siitä että ehdin tajuamaan juonen jotenkuten ennen kuin ovi aukesi! Babyshowereilleni ei tullut muita kuin kaksi ystävää, kaikilla muilla oli ollut jotain esteitä, harmi!

 Taidokas näpertelijäystäväni oli "leiponut" mahtavan kakun! Siis vaippakakun!Äärettömän hieno! Lisäksi tytöt olivat kattaneet pöytään pikkupurtavia ja mansikkakakkua sekä koristelleet asunnon ilmapalloilla ja serpentiinillä! :D

Ilta meni grillaillessa, saunoessa ja jutellessa! EI oltu nähty aikoihin joten juttua riitti! :) 
Ilta oli tosi kiva ylläri! <3 Kiitos vielä murusille! ps.muutaman lisäkuvan ja babyshowereihin perehtynyttä tarinaa ystäväni kirjoittamana löydät täältä blogista: Everything has beauty, but not everyone sees it

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pallomaha masukuva vko 32+4

Laitan välillä masukuvapäivitystä.. :D

Poikamahaksi moni uskaltaa väittää, mutta saa nähdä! Itsehän en niinkään usko noihin muotoveikkauksiin!

Huomenna meillä on treffit pipanan kanssa. Sillä me mennään istukanpaikka tsekkaus kontrolliultraan jossa yritetään samalla udella pikkuisen sukupuoltakin vielä. Jos ei selviä niin sitten ei selviä.. Onhan sitä tähänkin asti eletty tietämättä niin mitäpä se enää sitten haittaa jos ei saakkaan tietää!

Lauantaina pari kaveriani oli järkännyt ylläriksi babyshowerit, laitan niistä juttua myöhemmin! ;)