Meidän pikkuväen kuulumisia+ kuvia!!

Hei!
Joku tuossa kyseli päivitystä meidän tytön kasvusta yms.. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa juuri yhtään. Pahoittelut!  Nyt siis luvassa pientä päivitystä meidän tytöstä!

Mummun kutoma pupumyssy päässä! <3 HUOM.ethän lainaa kuviani ilman lupaa!!!

Meidän pippuinen on nyt siis 7,5kk vanha, kohta 8kk apua! Aika menee hurjan nopeaan!
Mitä uutta?
- Meillä syödään "isojen tyttöjen" ruokaa, kaksi ateriaa päivässä ja ilta sekä aamupuurot päälle.

Meidän stokke tuoli ja tabletop, joka muuten on huippuhyvä, koska meidän pöydänpinta on sellainen huokoinen!

- Edellä mainittu ei kuitenkaan ole vaikuttanut kovin paljoa yöuniin. Edelleen meillä herätään yöllä, eikä siitä mitenkään muuten aina selviä kuin antamalla rintaa. Muuten tuo herää kunnolla ja sitten ollaankin vähintään kaksi tuntia hereillä keskellä yötä. Yleensä ilta menee näin:  n. 19.45 aletaan keittelemään iltapuuroa, ja syödään puuro sekä pullosta korvikemaitoa n.120ml (jota menee siis rintamaidon ohella) Sitten mennään vaihtamaan yökkärit ja sitten yleensä hetken saa olla rinnalla, joka ei aina ole mitenkään välttämätöntä koska ei tuolla nälkä ole, tykkää muuten vaan olla lähellä. Toisinaan viedään suoraan sänkyynkin jos on tosi väsynyt.

Äitin viekussa..

Meillä pinnasänky on nykyään eri seinustalla kun meidän sänky. Jeni nukkuu yleensä omassa sängyssään 21-00 jolloin herää sen verran että tutilla ja silityksellä useimmiten selviää. Sitten toinen herätys ajoittuu klo 02-04 väliselle ajalle useimmiten. Eli silloin siis on yleensä pakko nostaa syötölle, tai jos en nosta, huuto yltyy ja sitten herää kunnolla, alkaa pälpättää, pölistä ja on sen kaksi tuntia vähintään hereillä.

Loppu yön nukkuu yleensä meidän välissä. Onhan tuo osittain omaa laiskuuttakin, etten jaksa enää häntä nostaa omaan sänkyyn siinä vaiheessa kun on syönyt.(ja koska monesti sammun itekin siihen) Silloin tällöin olen näinkin tehnyt mutta siinä on se riski että herääkin ja alkaa uudelleen itkeä. Olenkin ajatellut että tuo yöllinen syöttö ei ole nälän takia vaan läheisyydenkaipuun.

Haluaisin yösyötöstä eroon, mutta nyt ollaan oltu kipeitäkin jolloin itsellä ei ainakaan riitä voimat olla hereillä keskellä yötä. Olen nytkin nuhainen, tää on neljäs kerta puolentoista kuukauden sisällä. GREAT... Not. Tyttökin oli pahassa yskä/kuume/nuhassa tuossa helmikuun alkupuolella. Se oli myös itselläni, omalla äidilläni, Jenin serkuilla  (josta ehkä oli peräisin) Ja oli kyllä sitkeä tauti. Se yskiminen oli kyllä kamalaa kuunneltavaa! Onneksi Jenille ei tullut mitään jälkitauteja, toisin kuin serkulleen jolla tulehtu molemmat korvat!

Tässä pallotuolissa on hauska kölliä..HUOM.ethän lainaa kuviani ilman lupaa!!!

Liikkeelle lähtö on aika hitaanpuoleista tuolla neidillä.. Vieläkään ei osata ryömiä, vaikka pyörii ja kieppuu, kääntyilee, ja yrittää vetää polvia mahan alle ja varpailla nostaa myös jalat ilmaan, joka muistuttaa karhukävelyn harjoittelua. Ehkä tuo jättää ryömimisen väliin ja alkaa konttaamaan. :) Istuu kyllä jo ihan hyvin, joskus keikahtaa kyllä vielä, kun ei osaa ottaa tukea käsillään. Tuossa ylemmässä kuvassa on juuri keikahtanut selälleen.. :D

Ihan vain pikkuisen kuolaan samalla kun reenaan liikkeellelähtöä...

Tuossa vähän aikaa sitten oli myös mieheni 30-vuotis päivä. Ei aiota vissiin juhlia tai ainakin juhlat siirtyvät, kun meillä on tiedossa ensi kuussa ISO REMONTTI!! Meillä menee kämpässä uusiksi: keittiö, wc, kylpyhuone, sauna, kodinhoitohuone, eteisen lattian laatat, ja ehkä vielä ovetkin! Tarkoitus olisi tehdä ainakin tuo keittiö ja kylppäri/kodinhoitohuone/sauna yhdistelmä ja tuo erillinen wc myös samassa, nuo muut on vähän extraa. Laitan sitten kuvamateriaalia kun remppa on valmis!

Miehen syntymäpäivätulppaanit :)

Me&I

Viikko sitten sunnuntaina pidin meillä kotona kyseisen merkin kutsut!
Me&I tämän hetkinen mallisto on mielestäni kiva, joten tuli tilattua pari ihanaa vaatetta! Meille tulossa : Pilvitakki, ja punainen puputunika! ja ennestään löytyy jo pilvipyllyhaalaritkin, jotka tilasin kutsuilta jossa olin vieraana.

Ennestään löytyy myös tassupylly-haaremitkin! Ne ovat kokoa 86/92, mutta käytin niitä jo kerran 74 kokoa käyttävällä tytöllämme! Tässä kuvaa...

Taustalla myös meidän koira.. Ovatkin vähän samiksia koiran kaa ku housut on saman väriset kun koira! ;)

Osallistu me&i aiheiseen arvontaan Aniinan blogissa..arvottavana valitsemasi pipo, valitsemassasi koossa!

Pysähdys ja hiljainen hetki

Miten voi ihmisen pysäyttää tuntemattoman ihmisen kohtalo? Näin kuitenkin itselleni kävi. Jälleen kerran..Tämä sattui luettuani erästä blogia. Tämä pariskunta oli pitkään ja hartaasti toivonut lasta.  Nainen tuli raskaaksi, ja koko odotusaika meni hyvin, mutta lopulta kaikki päättyikin synnytykseen.Siihen mistä toisen elämä alkoi, toisen päättyi. Maailman iloisin perhetapahtuma muuttuikin suruksi. Mitään yksityiskohtia tietämättä tarina kosketti ja syvälle. Tällä kertaa kyseessä ei ollut lapsen kuolema, vaan lapsen äiti menehtyi synnytykseen, tehohoidosta huolimatta. Hän ei sittenkään päässyt olemaan äiti lapselleen jota niin kovin oli toivonut! Hän ei päässyt elämään unelmaansa... Kirjoittajan aiempia tekstejä lukiessa muistaa sen, kuinka kukaan ei voi tietää milloin kuolee.  Blogista huokui elämäntahto, viisaus ja hän kirjoitti todella hyvin..

kuva on omani. ethän lainaa luvatta.

Kirjoittajan äiti oli käynyt kirjoittamassa blogin kommentteihin  näin: "Niin sinulle,kuin kaikille teille,jotka luette rakkaan prinsessani blogia:Maailmaan on syntynyt pieni,suloinen ja terve poikavauva.Rukoilkaa urhean pikku-äidin puolesta,joka teho-osastolla kamppailee varjojen maailmasta valoon."

ja muutamia päiviä myöhemmin uusi kommentti jossa luki näin:  "Maanantaina päivällä Meilahden sairaalan pihalla paistoi äkkiä aurinko.Uusi enkeli oli syntynyt.Kiitän teitä kaikkia Tiinan blogin lukijoita,olette olleet Tiinalle tärkeitä.
Minun sydämmessäni asuu suru."

Prinsessan äiti oli myös omaan blogiinsa kirjottanut niin kauniisti että kyynelhän siitäkin tuli..

Jotenkin vaikea kuvitella että näinkin voi käydä, ei koskaan tullut omaan mieleenkään synnytykseen kuoleminen kun itse oli raskaana ja synnyttämässä. Tosi harvinaistahan tuo on ja useimmiten johtuu verenvuodosta tms.


Aina tällaisten juttujen jälkeen itsekin pysähtyy miettimään, sitä kuinka onnekas itse onkaan. Vaikka se onnellisuus joskus unohtuukin kun yön pimeinä tunteina joutuu heräämään ja itsekkäästi voivottelee omaa unen puutettaan, tai kun lapsi huutaa ja toivoisi sen vaan loppuvan. Voivottelee suureen ääneen vatsamakkaroitaan, naamassa loistavaa finniä tai päätäpitkin valuvaa tukkaansa. Pahemminkin voisi olla. Voisi olla että en olisikaan täällä voivottelemassa. En olisi täällä silittämässä pienen tyttöni kullanvaaleaa tukkaa kun hän leikkii. Rutistamassa häntä syliin kun on paha olla. Katsomassa kun hän kasvaa, oppii ryömimään, konttaamaan ja kohta kävelemään. Nauramaan hänen soseiselle naamalleen. Kutittamassa häntä niin että hän kikattaa ääneen, lukemassa iltasatuja ja peittelemässä häntä yöunille. Kaikesta tästä kun muistaisi olla kiitollinen ja onnellinen. Tällaiset tarinat ehkä auttavat ymmärtämään sen mistä kaikesta pitäisi iloita. Eikä aina vaan miettiä mitä ei ole, olla onnellinen siitä mitä on!

kuva on omani. ethän lainaa luvatta

Nyt edelleen mietin vain näitä asioita..En pääse tästä aiheesta nyt millään yli..Mielessä pyörii useita kysymyksiä:
- Mitä tapahtui, miksi näin kävi?
- Saiko äiti koskaan nähdä lastansa ja pitää tätä sylissä, sanoa että rakastaa?
- Ehtikö hän ajatella että nyt hän kuolee?
- Ehtikö hän miettiä miten lapsi ja mies pärjäävät jos hän lähtee?
- Miten mies pärjää yksin pienen pojan kanssa kaiken surun keskellä, vaikka kaikki sukulaiset ja ystävät ovatkin tukena, kun kaikki muistuttaa pois menneestä vaimosta? Millaista heidän elämänsä on? Löytävätkö he ilon aiheita?
- Millaista lapsen on kasvaa ilman äitiä?
- Miltä voi tuntua oman lapsen menetys, miten kirjoittajan äiti jaksaa..?

Toivottavasti tuo lapsi saa jonain päivänä lukea äitinsä kirjoittaman blogin odotusajalta ja oppia tuntemaan äitinsä edes jollain tasolla.

En tiedä mikä mua vaivaa nykyään kun herkistyn ihan itkemään monissa lapsiin liittyvissä jutuissa. Niinkuin taannoinen vammaisiin lapsiin liittyvä postaukseni. Luulen että se johtuu siitä kun itsekin on äiti, ja kaikki tuntuu enemmän itseäkin koskettavilta.
Mua ärsytti kun facebookissa eräs tuttu väitti että sillä ei ole mitään merkitystä että on itse äiti, että kyllä hänestäkin tuntuu pahalta, vaikka onkin vaan äitipuoli eikä omia lapsia ole. Totta kai pahalta tuntuu!Mutta silti olen kyllä eri mieltä siinä että tuntuisi yhtä pahalta. Kyllä mustakin on tuntunut pahalta aina lapsiin kohdistuneet vääryydet tai sellaiset karut kohtalot, mutta erityisen pahalta se tuntuu kun sen voi paremmin kuvitella omalle kohdalle. Samaistua täysin, oman lapsen menettämisen pelko tai muu, ei voi tuntua samalta jos ei äitiyttä ole kokenut. Vaikka tuskin sillä miten pahalta kenestäkin tuntuu, on mitään merkitystä tällaisessa..

Anyways, pidän hiljaisen hetken ja tirautan pari kyyneltä tämän kirjoittajan muistolle, vaikka en häntä tuntenutkaan.
Peace shall be with you. Rest in peace.

Toivottavasti tämä herättää myös teidätkin miettimään! Muistakaa olla onnellisia nyt! Huomenna kaikki voi olla toisin! <3