Synnytys

Synnytys käynnistyi sunnuntaina aamulla sillä että sängystä noustessa lorahteli hiukan lapsivettä. Ensin en ollut varma oliko se sitä, mutta sitä tuli jatkuvasti lisää niin että tarvitsin siteen. Mieheni veli perheineen oli juuri tullut meille auttelemaan miestäni terassiprojektissa.  Soitettuani SVO:lle, pyysivät käymään näytillä. Terassiprojekti meni siis jäihin.. :D Juuri sopivasti.. ;)

Sairaalassa minut laitettiin käyrille. Siinä maatessani verhon toisella puolella joku voihki ja huokaili niin kovaa että ajattelin että "no huhhuh, miten se nyt noin paljon voi sattua.Melkein huvitti" ja lääkäri teki tarkistuksen. Olin 2cm auki ja kanava hävinnyt. Lääkäri sanoi että: kyllä tämä kuule tästä lähtee syntymään ja lapsivettä se oli. Sanoi että voidaan jäädä jo sairaalaan odottamaan. Mutta myös kotiin saa lähteä käymään odottelemaan supistuksia.

Lähdimme sitten vielä kotiin koska oma olo oli se että ei tässä vielä mikään synnytys ole kunnolla käynnissä..
Olimme kotona ehkä puoli 6 aikaan, jolloin tunsin vain heikohkoja supistuksia. Lähdimme käyttämään koiraa lenkillä! :D Kyllä, ihan oikeasti.. Moni voisi ihmetellä miten pystyin.. Supistukset hiukan voimistuivat lenkillä ollessa. noin 6 aikaan illasta. Siinä kärvisteltiin kotona noin tunnin verran, koska muistin vain lukeneeni että sairaalaan voi lähteä kun kipuineen ei enää kotona pärjää. Olin suihkussa kärvistellyt loppu ajan ja siinä seitsemän tienoilla alettiin lähteä sairaalaan. Supistukset oli jo melko napakoita.

Noin puoli 8 aikaan olimme sairaalassa, jouduin taas käyrille. Tällä kertaa kivut olivat niin kovia että hädin tuskin pystyin olemaan makuullani. Rukoilin jo että minut tultaisiin ottamaan pois pian käyriltä. Enää ei yhtään huvittanut aamuisen verhon takana olleen potilaan huokailut, kun itse voihkin kuin viimeistä päivää.
Vihdoin hoitaja tuli tekemään aukiolotarkastuksen. Sanaakaan sanomatta hän alkoi kerätä vaatteita pusseihin ja kasseihin ja oli vähän hätäisen oloinen. Kysyin häneltä että paljonko olen auki. Hän vastasi: " 9 senttiä" Menin pienoiseen paniikkiin kun tajusin että on liian myöhäistä saada epiduraalia ja tämän myös hoitaja myönsi ja sanoi että jos nyt  ilokaasua saat. Minua lähdettiin välittömästi kärräämään synnytyshuoneeseen kiireen vilkkaan. Käytävällä huolestunut mieheni tuli vastaan ja kerroin hänelle että en saa enää epiduraalia. Koko matkan synnytyshuoneeseen hoin vain että: "ei tää voi mennä näin nopeasti!" Käytävällä tuli järkky supistus ja huusin melkein kurkku suorana. Kätilöltä kysyin että eikö tähän tosiaan voi saada mitään kivunlievitystä. Hän vastasi että jonkun puudutteen (pudendaalipuudute) saisi vielä laittaa. Odotin lääkäriä kuin kuuta nousevaa.. Huusin ja odotin, ihmettelin mikä siinä kestää!!! Vihdoin se tultiin laittamaan ja onneksi laittaja sai sen laitettua niin että kivut lähtivät melko hyvin. EI mennyt kauaakaan kun sain alkaa ponnistamaan. Ponnistaminen ei sinänsä sattunut juuri, ehkä tuon hyvin osuneen puudutteen takia. Tuntui lähinnä kun pusertaisi jättiläismäistä kakkaa tai vesimelonia niinkuin olen kuullut ennenkin siitä sanottavan.. ;D
Ponnistusvaihe kesti 51 min.  Se oli tuskaisen uuvuttavaa. Mies pyyhki hikeä otsalta ja tarjosi vettä. Olin ihan hikinen kun huoneessa ei ollut kunnon tuuletusta. Se oli uuvuttavinta. Lisäksi vauvan pää valahti aina takaisin päin kun sain sitä ulos vähän.Lisäksi mulle laitettiin tippaan oksitosiinia supistusten voimistamiseksi, koska kohtulihas alkoi väsyä ja siksi ponnistusvaihe kesti ja kesti. Mulle jouduttiin tekemään myös episotomia, koska muuten olisin kuitenkin revennyt.
Kun vihdoin sain pään ulos, luulin että vartalon pusertaminenkin menee yhtä hitaasti, mutta onneksi se tuli loppuun ihan muutamalla ponnistuksella. Vauvan napanuora oli löyhästi kaulan ympärillä, mutta se napattiin siitä pois nopsasti ennen kuin muu vartalo tuli ulos.

Tunne oli jotain ihmeellistä kun tuijotin tuota rääkyvää pientä ihmistä. Ja se kaikki  oli ohi.. En voinut uskoa että se oli mahtunut minun mahaani, ja siinä hän nyt sitten oli. Tavallaan niin pieni mutta kuitenkin jotenkin suuri! Hän pääsi pian äitinsä paidan alle.. Voi miten ihmeellinen hetki oli kun siinä me olimme koko perhe, pieni tuhiseva nyytti! <3 Sydän suli!

Synnytyksen kesto supistuksista lähtien: 3h 45 min josta ponnistusvaihe 51min.
Pieni tyttövauva: 49cm ja 3460g

Pienenpienet sommet ja äitin sormet.. <3